Ahvenanmaan helmi, Maarianhamina 3-5.7.

Ensimmäinen päivä
Ajo iltapäivän aikana Turkuun, josta laiva lähtee klo 20.15, laiva saapuu Långnäsiin klo 00.40. Ajomatka Maarianhaminaan noin 30 minuuttia. Laivalla mahdollisuus buffetruokailuun. Majoittuminen Hotelli Savoyssa kahden hengen huoneisiin.

Toinen päivä
Aamiaisen jälkeen, klo 10.00 noin kolmen tunnin kiertoajelulle, jonka aikana kierrämme Maarianhaminaa ja sitten etelään kohti Järsön aluetta. Pysähdytään lisäksi Kastelholman alueella, josta löytyy mm. Kastelholman linna, Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo, sekä Micke Björklundin kahvila ja ravintola ovat lähistöllä. Noin klo 13.00 olemme takaisin Maarianhaminassa, iltapäivä aikaa tutustua Maarianhaminaan, sympaattiseen saaristolaiskaupunkiin. Klo 19.00 Ruokailu Hotelli Savoyn ravintolassa.

Kolmas päivä
Aamiaisen jälkeen vapaata aikaa vielä viettää aikaa kesäisessä saaristolaiskaupungissa, tai vierailla vaikka kävelymatkan päässä sijaitsevassa museolaiva Pommernissa. Huoneiden luovutus klo 12.00 mennessä. Lähtö hotellilta klo 12.30. Laiva lähtee klo 13.35, ja saapuu Turkuun klo 19.15. Laivalla mahdollisuus ruokailuun. Paluu Pohjanmaalle alkaa, Vaasaan saavutaan noin klo 01.00.

Hinta
Alk. 380€/hlö/2hh

Sisältää
Kuljetukset hyvätasoisilla Tapio Lae Oy:n turistibusseilla,
laivamatkat kansipaikoin Turku-Långnäs/Maarianhamina- Turku, majoitus Hotelli Savoyssa kahden hengen huoneissa, aamiaisineen, kolmen tunnin kiertoajelu
suomenkielisen oppaan johdolla, illallinen Hotelli Savoyn ravintolassa 4.7. klo 19.00

Lisähintaan
Illallinen laivalla (meno), lounas laivalla (paluu)
Yhden hengen huonelisä 135e/2yötä

Peruutusehdot tarkistettavissa www.tapiolaeoy.com!

______________________________________________________________________________________

Ilmoittaudu viimeistään 3.6.2020, tämän jälkeen voi kysellä peruutuspaikkoja!

Hinta edellyttää 25 lähtijää.

Peruutusehdot tarkistettavissa täältä!

______________________________________________________________________________________

Mistä kyytiin?
Reittimme alkaa Vaasasta, josta kuljemme kohti Porvoota seuraavasti:
Vaasa – Laihia – Tervajoki – Isokyrö – Ylistaro – Seinäjoki – Jalasjärvi – Parkano
Matkan varrelta kohti Porvoota pääset kyytiimme!

Asutko reitin ulkopuolella?
Jos asut ajoreittimme ulkopuolella, voit huoletta kysyä meiltä lisähintaan kuljetusta reitillemme. Palveluksessasi on kalustoa aina takseista isoihin linja-autoihin saakka!

Matkat

Liity postituslistallemme