Oberammergaun kärsimysnäytelmä 30.6.-7.7.

PERINNE, JOKA ON ALKANUT VUONNA 1633!

Oberammergau on Saksassa, eteläisessä Baijerissa sijaitseva paikkakunta. Oberammergau on tunnettu kymmenen vuoden välein esitettävästä kärsimysnäytelmästä ja
koristeellisista taloistaan. Perinne johtaa vuoteen 1633, jolloin 30-vuotisen sodan aikana suuri osa asukkaista menehtyi ruttoon. Hädissään ihmiset tekivät pyhän
lupauksen, että jos he säästyisivät kulkutaudilta, he tulisivat esittämään Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet kärsimysnäytelmänä joka 10. vuosi. Lupauksen jälkeen ei
enää kukaan kyläläisistä menehtynyt ruttoon. Kaikille osallistujille, joita on lähes puolet 5000 asukkaan kyläläisistä, esiintyminen näytelmässä on suuri kunnia.

Matkaohjelma

30.6
Ajo myöhemmin sovittavan aikataulun mukaan kohti Hansaterminaalia, josta Finnlinesin laiva kohti Travemundeä
lähtee klo 17.00. Majoittuminen hytteihin,ateriat laivalla sisältyvät hintaan.
1.7.
Laiva saapuu Travemundeen klo 21.30 paikallista aikaa, matkaa jatketaan vielä noin kolmen tunnin ajan
Pohjois-Saksassa, jossa yövytään.
2.7.
Aamulla lähdetään ajamaan kohti Bad Reichenhallia, jossa yövytään kaksi seuraavaa yötä.
3.7.
Aamiaisen jälkeen tehdään päiväretki Berchtesgadeniin Hitlerin Kotkanpesään, samalla vieraillaan myös

suolakaivoksessa, retkeen sisältyy myös lounas. Kotkanpesä sijaitsee vajaan 30 kilometrin matkan päässä hotellistamme.
4.7.
Ajo kohti Oberammergauta, ajoaika noin kolme tuntia, lounas Oberammergaussa, ja majoittuminen hotelliin.
Esitys alkaa klo 14.30 sisältäen kolmen tunnin tauon, jonka aikana nautimme päivällisen. Esitys jatkuu klo 20
asti ja päättyy klo 22.30.
5.7.
Aamiaisen jälkeen lähdetään ajamaan kohti Travemundeä, jossa Finnlinesin lähtöselvitys alkaa klo 21.00, laiva lähtee 6.7. klo
02.00 kohti Helsinkiä. Laiva saapuu Helsinkiin 7.7. tiistaina klo 09.00. Pohjanmaalle saavutaan noin klo 16.00 aikoihin.

Hinta

Alk. 1785€/hlö/2hh

SISÄLTÄÄ
Kuljetukset Tapio Lae Oy:n hyvätasoisilla turistibusseilla,  laivamatkat Finnlinesilla Helsinki-Travemunde-Helsinki
kahden hengen hyteissä, ruokailut laivalla, majoitukset hotelleissa kahden hengen huoneissa puolihoidolla,
retken Hitlerin Kotkanpesään ja Suolakaivokseen, sis. lounas, Passion Play-kärsimysnäytelmän liput ja
illallinen, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut

Lisähintaan
2300€ yhden hengen hytissä ja huoneessa
Ilmoittaudu viimeistään 31.1.2020, sen jälkeen voi kysellä peruutuspaikkoja

hinta edellyttää 20 lähtijää

Huom!
Saksaan matkustaessa tarvitset passin tai viranomaisen hyväksymän kuvallisen henkilökortin

Peruutusehdot tarkistettavissa täältä!  Kysy tämän matkan erityisperuutusehdot toimistostamme. Suosittelemme matkavakuutusta

MISTÄ KYYTIIN?
Reittimme alkaa Vaasasta, josta kuljemme kohti Helsinkiä seuraavasti: Vaasa – Laihia – Tervajoki – Isokyrö –
Ylistaro – Seinäjoki – Jalasjärvi – Parkano. Matkan varrelta kohti Tamperetta pääset kyytiimme!

ASUTKO REITIN ULKOPUOLELLA?
Jos asut ajoreittimme ulkopuolella, voit huoletta kysyä
meiltä lisähintaan kuljetusta reitillemme. Palveluksessasi
on kalustoa aina takseista isoihin linja-autoihin saakka

Matkat

Liity postituslistallemme